Vanha 27.06.12, 11:10   #1776 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 06/2011
Viestejä: 104
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Melbac Näytä viesti
Noi nallipyssyt on nykyään kiellettyjä.Itsehän onnistuin hajoittamaan oma revolverin(tottakai piti tutkia miten se toimi ) mutta niitä nallirullia pystyi kuitenkin pamauttelemaan kivellä.
Meillä oli aikoinaan nallipyssyissä sellaista punaista paperinauhaa rullassa jossa oli pieniä ruutinappuloita kiinni. Sitten nallipyssyn liipasimesta painettaessa iskuri osui (jos osui) nappulaan ja samalla mekanismi syötti lisää nauhaa iskurin alle. Puoliautomaatti siis

Tuosta saatiin sarjatulta aikaiseksi kierittämällä rulla auki joka asetettiin laakean kiven päälle. Sitten toista pienempää kiveä liu'utettiin nauhan päällä ja kuulosti mahtavalta!

Linnoitus oli tehty pitkään heinäpeltoon johon poljettiin joku parimetrinen ympyrä, siten että ympärillä olevat heinät jäivät pystyyn. Polku meni takakautta, pois oletetusta vihollisen hyökkäyssuunnasta.

Noissa leikeissä vierähti mukavasti monta lämmintä kesäpäivää, välillä käytiin polkupyörillä Osuuskaupasta ostamassa banaanilimsaa, jossa oli rengaskorkki. Kruunukorkilliset juomat tiedettiin etiketistä riippumatta kuuluvan aikuisille.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 11:41   #1777 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 01/2001
Viestejä: 827
Teemalta tulee 12-osainen ohjelmasarja 70-luvun sekahaku.. kannattaa katsella jos haluaa muistella menneitä.. ja nuorempien kannattaa katsella ja ihmetellä miten asiat ennen oli..
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 12:15   #1778 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 05/2002
Viestejä: 1429
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja limoviikuna Näytä viesti
Meillä oli aikoinaan nallipyssyissä sellaista punaista paperinauhaa rullassa jossa oli pieniä ruutinappuloita kiinni. Sitten nallipyssyn liipasimesta painettaessa iskuri osui (jos osui) nappulaan ja samalla mekanismi syötti lisää nauhaa iskurin alle. Puoliautomaatti siis

Tuosta saatiin sarjatulta aikaiseksi kierittämällä rulla auki joka asetettiin laakean kiven päälle. Sitten toista pienempää kiveä liu'utettiin nauhan päällä ja kuulosti mahtavalta!

Linnoitus oli tehty pitkään heinäpeltoon johon poljettiin joku parimetrinen ympyrä, siten että ympärillä olevat heinät jäivät pystyyn. Polku meni takakautta, pois oletetusta vihollisen hyökkäyssuunnasta.

Noissa leikeissä vierähti mukavasti monta lämmintä kesäpäivää, välillä käytiin polkupyörillä Osuuskaupasta ostamassa banaanilimsaa, jossa oli rengaskorkki. Kruunukorkilliset juomat tiedettiin etiketistä riippumatta kuuluvan aikuisille.
Tuon nauhanhan pystyi myös taittelemaan haitariksi niin että yhdellä kiven iskulla sai räjähtämään monta nallia ja ääni oli kunnon pamaus. Entä paniko kukaan merkille miten nallien palokaasut syövyttivät mekanismia pyssyn sisältä? Muistaakseni ainakin yksi nallipyssyni hajosi ihan vaan sen takia.
__________________
Yhden hengen maakuoppa
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 12:34   #1779 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 05/2002
Viestejä: 359
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja stonarit Näytä viesti
Oliko tuohon väitteeseen muka joku oikea peruste
Tuskinpa, kukkahatut all the way go!!!
mulla oli kanssa sininen tollanen, ja joku ketunhäntä roikku toisesta käsitulpasta. Satulan noja oli korkeampi ja siinä joku micmacista vinguttu tarra.. HELLO? HELP? jotain muistamatonta kuitenkin.
Kiitokset tuosta Teeman ohjelmavinkistä, ohi olis taas muuten menny.
__________________
käkimassaa
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 12:41   #1780 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 09/2009
Viestejä: 11
Onkohan nuo nallinauhat jo kielletty vaarallisena?

Mulla oli joskus ihan sikahieno musta nauhanallirevolveri, yksi- ja kaksitoimisella liipaisinkoneistolla. Olikohan Wicky tai Rocky tms. se merkki, no hieno se siihen aikaan oli jok tap.

Teinimpänä nallinauhoista oli hauska tehdä "koiranpommeja" eli nauharulla auki, taitos pitkittäin että täplät taittuu halki. Aikaansaatu "naru" tiukasti jonkin kovan esineen (esim. mutteri) ympärille ja teipinpätkällä tiiviiksi paketiksi. Heitto asfalttiin tai kiviseinään ja PAM.
__________________
Et voi lisätä valvojaa tai ylläpitäjää ingnorelistalle.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 12:44   #1781 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 12/2003
Viestejä: 744
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja stonarit Näytä viesti
Muistan myös nuo pyörät. Äiti kieltäytyi ostamasta tuollaista juuri vedoten siihen että selkä voi mennä poikki. Oliko tuohon väitteeseen muka joku oikea peruste ja oliko joku oikesti halvaantunut tuon satulan takia?
Mulle kerrottiin sellainen syy selkänojallisen satulan vaarallisuuteen, että jos pyörä on kaatumassa tai uhkaa tulla kolari, satulasta ei pääse nopeasti pois.

Syy kuulosti omiin korviini ihmeelliseltä jo silloin, mutta näin se vaan oli.
__________________
"Mutta minä lupasin lopettaa kirjoittamisen tänne, jos persut ovat neljänneksi suurin puolue." - Maccer
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:08   #1782 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 10/2003
Viestejä: 3145
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja seebra Näytä viesti
Entä paniko kukaan merkille miten nallien palokaasut syövyttivät mekanismia pyssyn sisältä? Muistaakseni ainakin yksi nallipyssyni hajosi ihan vaan sen takia.
Kyllä, ja kun niitä veteli peukalon kynnellä, niin kohta oli kynsi mukavan näköinen. Nallipyssyn hajun saa vieläkin mieleen, kun muistelee lähimetsässä käytyjä sotia.
__________________
Forza Ferrari!
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:14   #1783 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 01/2012
Viestejä: 99
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kilroy1 Näytä viesti
Teemalta tulee 12-osainen ohjelmasarja 70-luvun sekahaku.. kannattaa katsella jos haluaa muistella menneitä.. ja nuorempien kannattaa katsella ja ihmetellä miten asiat ennen oli..
tuli eilen katottua hittimittari Teemalta. oli vuodelta 1988.

oi niitä aikoja. äijät kuunteli Richard Marxia ja maailma oli paljon parempi paikka.
__________________
Youth is wasted on the young
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:22   #1784 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2003
Viestejä: 2649
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja seebra Näytä viesti
Tuon nauhanhan pystyi myös taittelemaan haitariksi niin että yhdellä kiven iskulla sai räjähtämään monta nallia ja ääni oli kunnon pamaus. Entä paniko kukaan merkille miten nallien palokaasut syövyttivät mekanismia pyssyn sisältä? Muistaakseni ainakin yksi nallipyssyni hajosi ihan vaan sen takia.
Mulla ei mekanismi koskaan mennyt rikki. Suosin sitä muovista sen paperirullan sijaan, koska se paperirulla liian usein jätti pamauttamatta. Mulla oli toi nallipyssy iso rautainen Peacemaker

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Yak- Näytä viesti
Kyllä, ja kun niitä veteli peukalon kynnellä, niin kohta oli kynsi mukavan näköinen. Nallipyssyn hajun saa vieläkin mieleen, kun muistelee lähimetsässä käytyjä sotia.
Tätä tuli itsekin tehtyä ja peukalo hais palaneelle ruudille. Onhan noita muuten molempia nalleja edelleenkin. Omassa lapsuudessa ei tainnut olla mitään kunnon soakereita eli isoja vesipyssyjä. Lelut on paljon hienompia nykyään kuin silloin 70-80-luvulla.

Viimeinen muokkaaja insight; 27.06.12 13:40.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:26   #1785 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 06/2008
Viestejä: 1431
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja TaMPerer Näytä viesti
tuli eilen katottua hittimittari Teemalta. oli vuodelta 1988.

oi niitä aikoja. äijät kuunteli Richard Marxia ja maailma oli paljon parempi paikka.
Mikäs "Hittimittari" se ohjelma oli (siis jonkun muun niminen, siinä 80/90 lukujen taitteen liepeillä) jonka kärjessä Alice Cooperin Poison keikkui kuukaudesta toiseen?

Vitutti kun ne aina soitti sen voittajabiisin joka oli siis sama ohjelmasta toiseen...
__________________
Mies tappoi koiransa.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:36   #1786 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 12/2006
Viestejä: 697
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja JerryKannu Näytä viesti
Mikäs "Hittimittari" se ohjelma oli (siis jonkun muun niminen, siinä 80/90 lukujen taitteen liepeillä) jonka kärjessä Alice Cooperin Poison keikkui kuukaudesta toiseen?

Vitutti kun ne aina soitti sen voittajabiisin joka oli siis sama ohjelmasta toiseen...
En oo ihan saletti, että oliko Kolmoskanavan Jukebox tolla konseptilla, mutta osuu muistaakseni suunnilleen tohon ajanjaksoon. Veikkaan, että saatto ollakin, koska muistaakseni se oli jotenkin periaatteessa joku Suomen jukebox-soiton top 10 ja Madonnan Like A Prayer oli kanssa pitkään ykkösenä.

Kuin helvetissä sitä voi unohtaakki tälläsiä asioita 20 vuodessa, vaikka totakin ohjelmaa tuijotin silmät kiiluen.
__________________
Dropboxin 2GB on ihan kiva, mutta Copy.comin 20GB on vielä huomattavasti kivempi! https://copy.com?r=tTmOk8 (ilman reffiä 15GB)
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:37   #1787 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 01/2010
Viestejä: 181
Mullakin oli aikoinaan nallipyssyt, ensin semmoinen nauhamallin colt-kopio ja myöhemmin rullamallin starttipyssykopio, jonka piippuun nokkelana poikana porasin reiän, muovia kun oli. Eipä siitä tainnu lentää edes pihlajanmarja, mutta kun jotain kevyttä roskaa laittoi piippuu, niin tulihan siitä ihan näyttävä tussahdus ampuessa. Näppärä poikana tietysti onnistuin ampumaan sellaisen laakin lähietäisyydeltä silmääni Eipä siinä sen kummempaa käynyt, muutaman hetken vetisti ja kirpaisi. Mutta siihen loppui meikäläisen nallipyssyttelyt.

Vuotta vanhemmalla kaverilla oli edellä kuvatun kaltainen satula pyörässä. Kerran kokeilin ajaa sillä, mutta enhän minä sillä pystyssä pysynyt ja kulkuseen sattui. Ehkäpä siksi ääneni on edelleen niin heleä
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:39   #1788 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 07/2001
Viestejä: 462
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja insight Näytä viesti

Tällanen mulla muuten oli joskus 1984

Kokeilen vuosi sitten Ylläksellä hieman modernisoitua versiota tuosta ja kaaduin. Vieläkin lonkkaa vihlaisee välillä. Tuo on pirun vehje laskettelu rinteessä, eipä pysähdykään.
__________________
There´s no business like showbusiness. (Hugh Hefner)
Koskaan ei ole ollut niin yksinäinen olo kuin kolmen lapsen isänä kävellessä räntäsateessa kotiin ja olet pelannut tilisi yhdessä illassa. (Peliriippuvainen@Silminnäkijä)
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:43   #1789 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 03/2008
Viestejä: 19
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja insight Näytä viesti
Tämä oli aivan loistava laite. Muistan vielä tuon tv-mainoksenkin missä sen ajan jupit jotain kuvioluistelua noilla harrastivat aurinkoisessa rinteessä.
Aika oli jossain 80-luvun alkupuolella.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:49   #1790 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2010
Viestejä: 169
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja be aggressive Näytä viesti
En oo ihan saletti, että oliko Kolmoskanavan Jukebox tolla konseptilla, mutta osuu muistaakseni suunnilleen tohon ajanjaksoon. Veikkaan, että saatto ollakin, koska muistaakseni se oli jotenkin periaatteessa joku Suomen jukebox-soiton top 10 ja Madonnan Like A Prayer oli kanssa pitkään ykkösenä.

Kuin helvetissä sitä voi unohtaakki tälläsiä asioita 20 vuodessa, vaikka totakin ohjelmaa tuijotin silmät kiiluen.
Muistaakseni Hittimittarissa tuli tuon takia sääntö, että riittävän monen kierroksen jälkeen siitä tulee taivashitti tms. jolloin se pudotetaan pois. Samainen järjestely tehtiin Rockradion Rokkimittariin, jossa biisit saattoivat myös pyöriä kuukausikaupalla.

Kolmosen ja raha-automaattiyhdistyksen listahan oli ihan naurettava, se perustui jukebox-soittoon, joka ei millään tavalla vastannut silloisia hittilistoja. Eaglesin Hotel California keikkui listan kärjessä aina. Sit mua häiritsi siinä ohjelmassa juontajatytön naurettava mikrofoni, jota piti pidellä siinä näkyvillä koko ajan.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:51   #1791 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2003
Viestejä: 2649
Toi oli nimeltään Ski-Pop. itse laskin lapsena tolla tosi paljon. Siinä oli vaan outo ominaisuus, että toi etusuksi väänty kieroon eikä se ohjautunut sitten enää yhtä hyvin. Tossa kuvassa ehkä vähän näkyykin se.

Hittimittarissahan oli alkuun Mikko Alatalo ja oisko Timo T.A. Mikkonenkin ollut? Varhaisimmat muistot noista on jostain 70-luvun lopulta. Mikäs se tunnari siinä sillon olikaan?
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:54   #1792 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2010
Viestejä: 169
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja insight Näytä viesti
Toi oli nimeltään Ski-Pop. itse laskin lapsena tolla tosi paljon. Siinä oli vaan outo ominaisuus, että toi etusuksi väänty kieroon eikä se ohjautunut sitten enää yhtä hyvin. Tossa kuvassa ehkä vähän näkyykin se.

Hittimittarissahan oli alkuun Mikko Alatalo ja oisko Timo T.A. Mikkonenkin ollut? Varhaisimmat muistot noista on jostain 70-luvun lopulta. Mikäs se tunnari siinä sillon olikaan?
Jean-Michel Jarren Oxygene. Mikkonen taisi olla eka juontaja, sitten Alatalo. Sitä en muista, mahtoiko Ripatti juontaa sitä, mutta Alatalo ja Ripatti juonsivat kyllä jotain TV 2:n vanhempaa musaohjelmaa, olisko ollut "Iltatähti". Siinä näin ensimmäisen kerran Kissin "I Love it loud"-videon, joka oli naskalina tosi kovaa kamaa.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 13:59   #1793 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2003
Viestejä: 2649
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja stonarit Näytä viesti
Jean-Michel Jarren Oxygene. Mikkonen taisi olla eka juontaja, sitten Alatalo. Sitä en muista, mahtoiko Ripatti juontaa sitä, mutta Alatalo ja Ripatti juonsivat kyllä jotain TV 2:n vanhempaa musaohjelmaa, olisko ollut "Iltatähti". Siinä näin ensimmäisen kerran Kissin "I Love it loud"-videon, joka oli naskalina tosi kovaa kamaa.
Joo Iltatähti minunkin muistini mukaan toi oli. Noita Oxygenejä on aika monta...
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 14:00   #1794 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 06/2011
Viestejä: 104
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja insight Näytä viesti
Hittimittarissahan oli alkuun Mikko Alatalo ja oisko Timo T.A. Mikkonenkin ollut? Varhaisimmat muistot noista on jostain 70-luvun lopulta. Mikäs se tunnari siinä sillon olikaan?
Joku tuossa jo muisteli tunnaribiisin olleen Jarren Oxygene, minä olisin veikannut biisin olleen Gershon Kingsleyn Popcorn. Oliko tuo Popcorn-biisi jossain muussa tunnarina? miten se muisti näin reistaa...
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 14:03   #1795 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2003
Viestejä: 2649
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja limoviikuna Näytä viesti
Joku tuossa jo muisteli tunnaribiisin olleen Jarren Oxygene, minä olisin veikannut biisin olleen Gershon Kingsleyn Popcorn. Oliko tuo Popcorn-biisi jossain muussa tunnarina? miten se muisti näin reistaa...
Oisko toi Popcorn ollut siinä Iltatähdessä ja Jarre Hittimittarissa? Noin mun muistikuvani mukaan.

Hittimittari ? Wikipedia

Eli tässä se nyt on Hittimittarin tunnari

http://fi.wikipedia.org/wiki/Iltat%C...usiikkiohjelma)

Menipäs Iltatähti ja Hittimittari hyvin sekasin. Eli muistan sitten Iltatähdestä noita varhasia.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 14:50   #1796 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 08/2006
Viestejä: 236
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja stonarit Näytä viesti
Muistan myös nuo pyörät. Äiti kieltäytyi ostamasta tuollaista juuri vedoten siihen että selkä voi mennä poikki. Oliko tuohon väitteeseen muka joku oikea peruste ja oliko joku oikesti halvaantunut tuon satulan takia? Pyörällähän nyt tenavana saattoi joutua vaikka minkälaiseen haaveriin, ihan riippumatta satulan mallista.
Tämä on aika ajaton kaava, joka on toistunut ainakin niin kauan kun on tullut markkinoille uusia kaupallisia massatuotettuja leluja. Näin oli 80-luvulla, 90-luvulla ja vielä nykyäänkin. En ihmettele, jos 70-luvulla oli sama meno.

Kuten jo joku selitti, niin aina välillä lehdessä lukee/telkkarissa sanotaan/nykyään facebookissa hysterisoidaan, että jokin lelu on tosi vaarallinen ja keski-ikäiset paskovat alleen. Sitten kyseinen tuote poistetaan myynnistä ja vanhemmat hävittävät olemassaolevat. Paitsi ne, joiden vanhemmilla ei ole pahasti lepakoita muuntajassa ja tajuavat asettaa huuhaan oikeisiin mittasuhteisiin. Muut nuoret ovat näille kateellisia.

Mitäs tällaisia tuotteita onkaan, jotka on kansanviisaudessa julistettu vaaralliseksi ja demonisoitu? Vähän vanhemmista jutuista tulee mieleen minisukset. Muistaisin myös, että vähän myöhemmin kolmipyöräiset mönkijät julistettiin saatanan keksinnöksi. Sellaista en tosin kakarana koskaan edes nähnyt. Erilaiset ilotulitteet ovat ihan oma lukunsa, joten en mainitse niitä tässä. Rattikelkatkin olivat muistaakseni ainakin jossain vaiheessa "vaarallisia", mutta en ole varma oliko tämä vain paikallinen ilmiö.

2000-luvun esimerkkejä ovat halvat minimotot ja hinattava liitävä uimapatja.
__________________
"Jos, kävelystä lähtee töminää, niin silloin on kyseessä läski tai vammainen."
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 15:25   #1797 (linkki)
Banned
 
Rekisteröitynyt: 05/2003
Viestejä: 5946
Joskus 60-luvun alussa myytiin "hula-hula"-vanteita (ne taisi olla nukenpäitten ohella ensimmäisiä muovileluja) jotka oli tehty jostain nitroselluloosasta tms. Ne vedettiin pois markkinoilta kun joku tyttö oli saanut palovammoja kun hulavanne oli syttynyt kaasuhellan lähellä palamaan.

Pian ne tuli uudelleen myyntiin eri materiaalista valmistettuna. Samasta aineesta tehtiin muoviämpäreitä ja neppariautoja, sekä suurinta huutoa olevia "särkymättömiä shampoopulloja". Siihen asti tukkashampoo oli ollut lasipulloissa, ja yleiset saunat olikin aina vaaranpaikka paljain jaloin, kun ihmiset pudotteli shampoopullojaan.

Silloin oli paljon yleisiä saunoja, ei ollut kovin yleistä, että asunnossa olisi ollut suihkua tai kylpyhuonetta, ja olipa yleistä sekin, että koko kerroksessa oli vain yksi vessa, yhteinen kaikille kerroksen asukkaille. Fleminginkadulla on vieläkin sellaisia taloja...
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 15:39   #1798 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 11/2010
Viestejä: 169
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja insight Näytä viesti
Oisko toi Popcorn ollut siinä Iltatähdessä ja Jarre Hittimittarissa? Noin mun muistikuvani mukaan.

Hittimittari ? Wikipedia

Eli tässä se nyt on Hittimittarin tunnari

http://fi.wikipedia.org/wiki/Iltat%C...usiikkiohjelma)

Menipäs Iltatähti ja Hittimittari hyvin sekasin. Eli muistan sitten Iltatähdestä noita varhasia.
Hittimittarista näytettiin talvella YLEn teemalla jakso, jonka juonsi Mikkonen. Ei ollut mitään low-budget-kamaa. Ympäri Suomea oli alueraateja, jotka jakoivat pisteitä biiseille. En olisi muistanut tuota ollenkaan lapsuudesta, vain kappaleet olivat jääneet mieleen. Myöhemmin tuo taisi muuttua yleisöäänestykseksi.

Nyt, kun aikuisen silmin näki tuota ohjelmaa, merkillepantava asia oli, kuinka 80-luvun alkupuolella nuorehkot ihmiset näyttivät 10-20 vuotta ikäistään vanhemmilta. Alueraadissa nimittäin näytettiin raatilaisten naamat ja ikä. Liki järjestään jo noin kolmekymppiset pukeutuivat kuin "aikuiset", miehillä oli lähes aina puku ja kraka, naisilla pitkä leninki tms. tätimäinen asuste. Lookki oli muutenkin kulahtanut.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 16:47   #1799 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 04/2004
Viestejä: 313
Kukaan ei ole maininnut sanaa jappisatula. Sillä nimellä tuo pitkä chopper-satula täällä tunnettiin. Omasta fillarista poistettiin kokonaan tuo teräskaari, olen vihainen vieläkin, ei mitään katu-uskottavuutta jäänyt.
  Vastaa lainaten
Vanha 27.06.12, 17:05   #1800 (linkki)
 
Rekisteröitynyt: 01/2001
Viestejä: 6045
Kai teillä oli sellaiset pitkät viirit noissa?
__________________
"Never underestimate the power of human stupidity" - Robert Heinlein
"i reject your reality and substitute my own" - Adam Savage

  Vastaa lainaten
Vastaa

Tagit
historia, museotavara, retro, vanha, wanha

Hae ketjusta:

Laajennettu haku

Hyppää alueelle:




Kaikki ajat ovat GMT +3. Kello on nyt 21:07.