Espoon versiossa mainos oli. Tai en tiedä oliko joka paikassa sielläkään.
Kyllähän lehdissä eroa on, jopa uutisissakin eri jakeluversiossa. Tosin lähinnä ajantasaisuuteen liittyen.
Terv,
K
Näemmä HS:n mainontaakin voi suunnata alueellisesti. Enpä ole tälläistäkään koskaan tiennyt. Ilmeisesti nettilehti kuitenkin tehdään jostain perusversiosta.
Siis onko näin, etteivät kaikki tän päivän hesarit ole keskenään samanlaisia? Hmm, mielenkiintoista... Jos jollain kyseisen mainoksen saaneista löytyy hyvää tahtoa yhdistettynä valokuvaus/skannaustaidoilla, niin se mainos olisi kiva saada tänne!
Näin on ollut vaikka kuinka kauan. Olin joskus teinipoikana 90-luvun alussa lehdenjakohommissa, ja silloinkin aina oli erikseen maakuntahesarin ja pk-seudun hesarin ilmestymisajatkin. Ei mikään ihme, että erikseen painettaviin lehtiin saadaan eri mainoksia.
Jos olisi pukukelloa haeskelemassa, (ja varat sallisivat) niin tuon tapainen (aito) siirtyisi yhdeksi vaihtoehdoksi heti. Muuten vierastan keltakultaa, mutta tuon tyyppisissä kelloissa se ei hyppää silmille, vaan jotenkin kuuluu asiaan. Samalla merkillä on tosin muitakin malleja, jotka ovat herättäneet kiinnostusta.
Sanokaapa kellotietäjät, kannattaako co-axial automaagi kädessä pitää hauskaa ts. taputtaa. Korismatsissa tulee lyötyä väärää kättä oikein olan takaa ja tähän saakka olen pistänyt rannenauriin varmuuden vuoksi taskuun. Onko tarpeen? Impulssi tulee siis akselin suunnassa.

Oma kantani kelloja kohtaan on se, että käyttöä varten ne on tehty. Tuntuu hassulta jos kello kädessä ei voisi taputtaa. On tullut kello kädessä hakattua lekalka seiniä yms. ehkä se on sitten näkynyt huoltohinnoissa. Tietty jos kädessä olisi joku Voutilainen, niin asenne varmaan olisi toinen.

Speedy pro ja Co-Ax koneistolla oleva AT ovat olleet kädessä kun ammun noin 200 laukausta 9mm pistoolilla ja parikymmentä täytteistä haulikolla. Ei ongelmia. Kysyin tätä joskus aikanaan Watchuseek palstalta ja aika moni on ampunut melkoisia määriä kello kädessä, isommillakin kuin nuo mainitsemani.
Toki raja jossain tulee vastaan, mutta taputtamalla en usko kelloa saavan rikki.
Oma kantani kelloja kohtaan on se, että käyttöä varten ne on tehty. Tuntuu hassulta jos kello kädessä ei voisi taputtaa. On tullut kello kädessä hakattua lekalka seiniä yms. ehkä se on sitten näkynyt huoltohinnoissa. Tietty jos kädessä olisi joku Voutilainen, niin asenne varmaan olisi toinen.
Jep samaa mieltä. Käyttöönhän ne on tehty ja toisaalta normaali eläminen tuskin näkyy edes huoltolaskussa
(toivonmukaan )
Tästä tulikin mieleen että minkälaisia hintoja porukka on saanu huoltoihin menemään?

Rolex tippui pesutornin päältä kivilattialle, laskua tuli 800€, jonka kotivakuutus maksoi. Varsinainen huolto joka tehtiin pari vuotta ennen tuota maksoi muitaakseni myös 800€, Lindroosin sepän mielestä vaati silloin rannekkeen vaihdon.

paljos toi rannekkeen osuus oli huollosta ja mikä rolle oli kyseessä?
edit. kun noita käytettyjä katselee niin väkisinkin tulee mieleen "mitä jos joutuu..."

Vuonna 2006 Oyster ranneke maksoi muistaakseni noin 500€, viime syksynä kysyin hintaa Lindroosilta ja se olisi maksanut yli 1100€. Tuossa on ainakin hintakehitys ollut kohdillaan. Toisaalta olihan se ranneke kestänyt rajuakin käyttöä noin 26 vuotta. Itse ainakin tutkin käytetyistä tarkkaan tuon rannekkeen.

Jep niin muistelinkin että toi ranneke on sieltä tyyriimmästä päästä... ihan hyvä kyllä muistaa tuo, täytyykin vilkasta ehdokkaista lähemmin se puoli...
Mikä olisi hinta-laatusuhteeltaan paras sukeltajankello? Tarkkuus, viimeistely, paineensieto ynnä muuta... Eli missä kohti ei enää rahallakaan saa merkittävästi parempaa kelloa? Itse kuvittelisin, että jo jossain tonnin-parin hintaluokassa löytyisi kyseinen kello. Tai kellot
Itsellä tällä hetkellä Seiko SRP043K2 ja ostoslistalla (sitten joskus) Rolex Sea-Dweller

Eiköhän sulla ole kädessä se paras hinta/laatusuhde suklari. Toki jos sukeltelet Sea-Dweller syvyyksissä, niin en kyllä tiedä (sukeltaako kukaan oikeasti noin syvällä kello kädessä?).

no täytyyhän sitä nyt vauvauinnissa jne. ottaa varman päälle ettei vaan ala vuotamaan
Mikä olisi hinta-laatusuhteeltaan paras sukeltajankello? Tarkkuus, viimeistely, paineensieto ynnä muuta... Eli missä kohti ei enää rahallakaan saa merkittävästi parempaa kelloa? Itse kuvittelisin, että jo jossain tonnin-parin hintaluokassa löytyisi kyseinen kello. Tai kellot
Itsellä tällä hetkellä Seiko SRP043K2 ja ostoslistalla (sitten joskus) Rolex Sea-Dweller
Varmaan joku Casion G-Shock antaa hyvin hinta/laadun. Automaateissa joku "geneerinen" pikkubrändin suklari ETA:lla tai Seikon koneistolla. Tai joku Seiko.
"Laatu" toki voi tarkoittaa montaa asiaa ja tuo "viimeistely" tekee asiasta kovin subjektiivisen. Mutta jos haluat kellon, joka näyttää ajan kun sillä sukeltaa muutaman kymmentä metriä, niin eipä sellaisesta varmaan yli 200e kannata maksaa.

Onko täällä ketjun lukijoissa muuten sukelluksen harrastajia, jotka voisivat valottaa mitä itse käyttävät sukeltaessaan ranteessa? Itse olen suorittanut peruslaitesukelluskurssin, eli erityisen kummempaa sukelluskokemusta ei ole, mutta itselläni ei (varmaankaan juuri kokemuksen puutteen vuoksi) tulisi mieleenkään lähteä pinnan alle pidemmälle sukellukselle ilman kunnollista sukellustietokonetta ranteessa.
Itse siis sisäistän kaikki nykyiset sukelluskellot kuitenkin "vain" kelloiksi, minkä takia keskustelu niiden käytöstä oikeasti sukeltaessa hämmentää.

Jollain sukellusfoorumilla saatettaisiin keskustella siitä, millä sukelluskellolla - jos millään - on todellista käyttöarvoa sukellettaessa.
Kellofoorumilla sukelluskellon käyttöarvo sukellukseen ei ole niinkään merkityksellinen. Kellon ominaisuudet toki kiinnostavat ja tällöin esimerkiksi kellon syvyysluokitus eli yksi suorituskyvyn osa-alue kiinnostaa kellomiehiä. Sukelluskellot todellakin ovat "vain" kelloja. Karkeasti voisi sanoa, että kyseessä on yksi sporttikelloihin kuuluva alaryhmä.