Kai siellä joku osaa laskea, mikä hinta on liikaa, mutta keväällä kisojen jälkeen voi sitten varmaan kommentoida kannattiko.
No sumffaraa, johan oli kommentti. Sivuunkirjoittanutkin pystyy ihan lonkalta heittämään 3-4 nimeä jotka olivat oikeasti matkalla katsomaan noita pelejä - siis tähän asti.
Onneksi kenelläkään niistä ei sentään ole lapsia. Siinähän sitä olisikin kiva paikkaa selittää että joo, isi kyllä lupasi mutta ei me nyt taidetakaan mennä kiitos tuon yhden möhömahaisen maantierosvon...
Sehän nyt saakeli olisikin jotain jos Suomi oikeasti pelaisi kotikisoissaan puolityhjille katsomoille. Tai no, kyllähän sitä varmaan pääsee noillakin hinnoilla sen pohjaviivan alaisen summan mustalla piirtämään, mutta pääsisi tuo media kai siitä huolimatta pitämään kevään ensimmäiset grillijuhlat.
Ihan vertailun vuoksi mainittakoon että vajaa vuosikymmen sitten vuonna 2003 Suomen matsiin pääsi viidellä kympillä. Ja tuolla pikkurapakon takana Tukholmassa neljän matsin lippupaketti maksaa tänä vuonna kruunuista erkeiksi muutettuna suunnilleen satasen, ja noista on vielä vähintään yksi Tre Kronorin peli.
___________________________________
Tiedän kaiken. Lukuunottamatta sitä mitä en tiedä.
No, kyllähän noi varmaan firmoille kelpaa.
Mahtaa olla hieno tunnelma kun halli on täynnä pukumiehiä.
Ruotsin puolella halvin neljän ottelun setti kuulemma 90 euroa eli laivamatkankin kanssa tulee halvemmaksi kuin noi Suomen pelit.
___________________________________
"Elusive and, some say, mythical, the $30,000 millionaire is a creature of legend among the denizens of Dallas nightlife. Used frequently as a term of derision, the $30,000 millionaire is often referenced but rarely captured because it is a master of camouflage: $30,000 millionaires live above their means, usually with the aid of multiple credit cards and sympathetic family units, spending more money than they make on items such as leased luxury cars, designer clothing and $14 drinks."
Vertailun vuoksi Mestareiden Liigan finaalia pääsi viime vuonna katsomaan Wembleylle alkaen 150 puntaa. Se nyt sentään on Kalen hehkuttama once in a lifetime kokemus.
Formuloitakin pääsee katsomaan halvemmalla kuin yhtä kuppasta alkusarjan peliä. Esim. Saksan GP:een saa pikkasen yli satasella koko viikonlopuksi piletit German Formula 1 Grand Prix Tickets 2012 | German F1 Tickets, German Grand Prix Tickets, Hockenheimring Tickets
No, onhan noi sentään halpoja Super Bowlin lippuihin verrattuna.
___________________________________
"Elusive and, some say, mythical, the $30,000 millionaire is a creature of legend among the denizens of Dallas nightlife. Used frequently as a term of derision, the $30,000 millionaire is often referenced but rarely captured because it is a master of camouflage: $30,000 millionaires live above their means, usually with the aid of multiple credit cards and sympathetic family units, spending more money than they make on items such as leased luxury cars, designer clothing and $14 drinks."
Vertailun vuoksi Mestareiden Liigan finaalia pääsi viime vuonna katsomaan Wembleylle alkaen 150 puntaa. Se nyt sentään on Kalen hehkuttama once in a lifetime kokemus.
Formuloitakin pääsee katsomaan halvemmalla kuin yhtä kuppasta alkusarjan peliä.
Mestareiden liigan finaalit pelataan joka vuosi, samoin formulat jatkavat jonoajelua maailman tappiin saakka. Mutta meille ei kotikisoja puolustavina mestareina tule ihan heti, joten vissi ero tuossa on. Eipä silti, kallista se on.
Kyllähän noi kaupaksi mennee tuohonkin hintaan helposti, Granlundin kuva kylkeen niin tuulipuvut ostaa. Voi olla vaan melkoisia hartauksia nuo tilaisuudet, mutta ei tämä mitään hyväntekeväisyyttä ole.
Tulee äkkiä liigan kausikortin hintaiseksi jos lähtee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta peliin... vähän voisi Kummolaa kuumottaa jos saisi boikottia pystyyn, mutta ei minulta löydy uskoa suomalaiseen kuluttajaan. Jaksetaan aina rutista pahoista kapitalisteista kun itse antavat rahansa porvareille.
Lainaus:
Minä ajattelin hankkia "Anssi Salmela -ottelupaketin", jolla seuraan kisoja yhden viikonlopun paikallisissa ravitsemusliikkeissä. Tätä ottelupakettia ei tosin saa lippu.fistä vaan Rouva Hallitukselta. Hankalaa voi kyllä olla saada mutta aina kannattaa yrittää.
Jatkoajasta
___________________________________
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Fascia
Suomen kielessä setä voi tarkoittaa ketä tahansa miestä kylästä, kun taas eno on ainakin varmennetusti vähintään äidin velipuoli. Todellisesta isästähän ei ole varmaa tietoa, joten isän veljet eivät ole yhtä vahvoja sukulaisia, voidaan siis kutsua vain yleisnimellä setä.
Kyseessä siis kielellinen tapa huomioida naisten uskottomuus.
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja poskiholisti
Pitkän tähtäimen elämäntavoitteenani minulla on ainoastaan olla anaaliyhdynnässä itseni kanssa. Hinnalla millä hyvänsä. Yksin, kaksin. Piilossa maailman pahuudelta.
Ihme kommentti Kummolalta. Eiköhän noita lippujen hintoja kauhistele juurikin ne, jotka olivat peleistä kiinnostuneita. Ja Kale ja hänen saunakaverinsa yms. tutut eivät varmasti tule maksamaan euroakaan omista pääsylipuistaan...
Summat niin kamalat, etten viitsi ostaa lippuja hallille.. Kotikatsomo Canal+ avulla pystyyn, Virosta skabojen ajaks virvokkeita, kesälomat käyttöön ja MM-kultaa juhlimaan torille.
Tosiaan näyttää olevan kovat hinnat. Mietin vaan että pelataankohan esim. Kazakstanien ja muiden ei-niin-kiekkomaiden keskinäiset pelit tyhjillä areenoilla vai otetaanko yleisen mielenkiinnon taso hinnoissa miten hyvin huomioon.
Liput Skoda Cuppiin hinnoittelusta huolimatta hommattuna. Suomi-Kanada olisi tarkoitus lähteä katsomaan. Perus SM-liigapelistä saanee enemmän rahoilleen vastinetta, mutta hyvähän se päästä näitäkin pelejä joskus paikanpäältä näkemään.
Onkos ennen koskaan pelattu MM-kisoja kahdessa eri maassa? Miksi näin?
Tuli vaan vähän yllätyksenä tämäkin juuri äskön kun luulin että nä on Suomen kisat, mutta ei näköjään.
Suomella ei ole varaa järjestää yksin?
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja TeKo
Nostellaan kun on aihetta.
Tänään sitte vapautu yksittäisliput Hjallis-areenalle. Lippujen hinnat on jotain ihan tähtitieteellisiä, Suomen pelit halvimmillaan 155 euroa! Tarkotus oli mennä katastelemaan tämän yksittäislippukaupan avulla joku peli van vitut. Jostain Suomi - Ranska pelistä VÄHINTÄÄN 155 euroa????? Oikeasti.
Ja pakollinen nyt vituttaa.
Noh, ei ole varaa järjestää niin pakko olla liput tähtitieteelliset. Ihme että ylipäätänsä lippuja vapautu. Mitenkä muuten pääseekö pyörätuolipaikalle ilman pyörätuolia kun jossain vaihees niitä lippuja oli vapaana?
Tuskinpa vain; ei MM-kisat kuitenkaan mikään megatapahtuma ole. Ennemminkin näin saatiin molemmille järjestäjämaille kahdet kotikisat peräkkäin. Ihan ovelaa.
Tuskinpa vain; ei MM-kisat kuitenkaan mikään megatapahtuma ole. Ennemminkin näin saatiin molemmille järjestäjämaille kahdet kotikisat peräkkäin. Ihan ovelaa.
Ja näillä tosiaan maksimoidaan kisojen tuotto. Ruotsin pelit vetää kuitenkin Ruotissa enemmän väkeä korkeammilla hinnoilla kuin täällä, ja toisinpäin Kummola voi kiskoa sikahintojaan Suomen peleistä myös vuoden päästä.
Jaahas, MTV meinaa uhmata lakia jääkiekon MM-kisojen kanssa. Laissa sanotaan, että kisat on näytettävä KAIKILLE ilmaiskanavilla. Nyt meinavat näyttää vain kaapeli-kanava AVA:lla.
On kyllä törkeyden huippu. Eikö niille riitä, että ovat jo pilanneet SM-liigan, Formulat ja Mäkihypyn? Noh mutta ei kai voi olla mitenkään hyväksyttyä näyttää Suomen pelejä vain kaapelissa?
Mertaranta ei selosta. Mainoksia kesken pelin. Ja Suomen pelit näkyvät jostain AVAlta. Aika eeppinen paskamyrsky tulossa kun kisat alkavat ja karjalalippikset huomaavat nämä asiat. Itse vielä muistan sen paskamyrskyn kun Neloselta tuli World Cup ja Nelonen kehtasi näyttää kansainvälisten mainoskatkojen aikana MAINOKSIA! No mielenkiintoista katsoa mitä iltapulut saavat tästä "skandaalista" irti.
Ette teistä ketään oikeasti ollut menossa katsomaan pelejä, kunhan vaan kritisoitte hintoja ja huutelette lämpimiksenne. Jos olisitte oikeasti menossa, hinnalla ei silloin olisi mitään väliä.
Ette teistä ketään oikeasti ollut menossa katsomaan pelejä, kunhan vaan kritisoitte hintoja ja huutelette lämpimiksenne. Jos olisitte oikeasti menossa, hinnalla ei silloin olisi mitään väliä.
Kato Kale terve, paistaako siellä Tampereella tänään aurinko?
___________________________________
Tiedän kaiken. Lukuunottamatta sitä mitä en tiedä.