Pahasti kierojen hs:ien kanssa uskosin että kellottuvuus paranee koska sitä lämpöä saadaan sieltä kiveltä pois ja yleensä kun lämpötila on alhaisempi ni kaatumiset vähenee.
Jep, lämpötila laskee -> voidaan lisätä jännitettä -> lisää kelloja (toivottavasti).
Omassa tapauksessa maksimilämmöt (IBT) laskivat ~10 astetta, jonka ansiosta sain nostettua vcoren 1,4 V:iin ja 24/7 kelloiksi 3,6 GHz, aiemman 3,3 GHz:n sijasta.
___________________________________ Forza Ferrari!
Niin lämmöt laski varsinkin rasituksessa jonkin verran että siinäänsä ei haittaa. Pikkasen vaan ärsyttää tollanen. Vetelin osia edes takas ilman että painoin oisaa ollenkaan. Jäähystä tuli huomattavasti enemmän "kupera" kun prossusta, voiko johtua sitteen ihan vaan sen painosta? Tarkotus olis jossain vaiheessa hommata vesijäähy, kunhan tässä nyt ensikertalaisena uskaltaa ja tietäis että mitä ostaa. Niin sitten voin heittää ton tuulettimen meneen.
Tavallisin menetelmin hiottuna tuo ilmiö johtuu kappaleen ja hiomapaperin välisesti kitkasta. Etenemis suuntaan oleva reuna kokee aina suuremman voiman paperia vasten ja kuluu siten enemmän. Lisäksi paperi on äärellisen paksu ja lievästi pehmeä jolloin "hiot montussa". Siili on vaikeampi hioa, koska pidät ylempää kiinni, jolloin se kanttaa työnnettäessä pahemmin vinoon.
___________________________________
!!Don´t read this!! You did it!! Bad Bad!!
Onko muita käytännön hyötyjä, muuta kuin coren lämmöt tippuvat. Esm. vaikuttaako hiominen kellottuvuuteen? Luin toistakymmentä sivua tästä threadista eikä kelään ollut esimerkkiä parantuneista kelloista?
Kyllä tuossa omassa tapauksessa oli ihan huojentavaa saada lämpöjä alas. Talvellahan ei juuri mitään ongelmaa, mutta nuo kesän helteet kyllä pakotti aina laskemaan kelloja ja jännitteitä.
3,2GHz olen ajellut tuota omaa E6420 prossaa, enempään ei juuri tällä P5K emolla tahdo päästä ilman VDroop modia. Jännitteet pukkaa laskemaan lähelle vakiota 1,31V:a vaikka asettais sinne 1,5V:n tuntumaan, joten en päässyt tällä prossalla testaamaan eroa kellottuvuudessa ennen ja jälkeen hionnan.
Löytys tommoinen cooleri, Noctua NH-U9B CPU Cooler with 92mm Fan. Tuossahan ei ne heatpipet näy pohjasta joten eikö se olis lämmönjohdon kannalta hyvä jos ne hiois näkyviin?
Löytys tommoinen cooleri, Noctua NH-U9B CPU Cooler with 92mm Fan. Tuossahan ei ne heatpipet näy pohjasta joten eikö se olis lämmönjohdon kannalta hyvä jos ne hiois näkyviin?
Pohja vääntyy/halkeaa, kun hioo heatpipeille asti. en suosittele.
Ajattelin vaihtaa nykyisen tietokoneeni prosessori ja näytönohjaimen jäähyn passiiviksi, ihan harrastuksen ilosta. Molemmat alkaa olla jo kuluneita, kun ovat olleet vuosia käytössä. Tietokone on viisi vuotta vanha, mutta toimii ihan hyvin. Saisi hieman kokemusta asioiden tekemisestä.
Prossu: Pentium 4 3GHz
Näyttis: Radeon X800 XT
Ensinnäkin tarkoitus on laittaa passivisesti tuohon Pentium prossulle, Sythe Mugen 2, mutta pitäisi kai tuo prosessori puhdistaa 5-vuotta vanhoista tahnoista jollain? Ehkä hioa sen samalla siitä pois?
Näyttikseen tulisi passiivisesti Accelero S2:n. Siitä pitäisi siis irroittaa tuo näytänohjaimen oma jäähdytin systeemi ja puhdistaa, sekä laittaa tuo uusi jäähy kiinni. Mitä pitää huomioida tuossa hommassa?
Edit: Prossun vanhoissa tahnoissa oli aikamoinen poisto, ne oli kiinni siinä oikein kunnolla, mutta näytönohjaimen tahnat lähti helposti irti. Kaikenkaikkiaan asennus meni aika kivuttomasti eikä mitään suurempia ongelmia ollut. Biossista jouduin poistamaan prossun tuulettimen varoituksen. Kotelo ei ole mikään äänieristetty, mutta on se nyt mukavan hiljainen. Ainoa selvä ääni on tuo 120mm tuulettimen humina, jonka laitoin kiinni tuohon mugen 2 prossu jäähdyttimeen. Kiintolevy on pienessä eristyskopassa ja dvd-aseman kuulee kun koneen käynnistää. Avasin myös powerin ja putsasin sen kun se oli niin pölyssä.
Kotelossa on tosi huono ilmanvaihto, kun ainoa ilman ulostulopaikka on läpi powerin, jossa pyörii 120mm tuuletin hiljaisilla kieroksilla. Osat kyllä jäähtyy, mutta ilma ei oikein pääse ulos tästä kotelosta, eli kotelon sisätila lämpiää (40 astella idlessä).
Siirsin tuon mugen 2:sen tuulettimen tuosta prossu jäähystä kotelon etuosaan alas puhaltamaan viileää ilmaa sisään. Piti hieman porailla ja leikata koteloa, kun se oli suunniteltu 80mm tuulettimelle. Kotelon ilmanvaihto parani hieman ja lämpötilat tippuivat (nyt 29 astetta idlessä), mutta tuo tuuletin pyörii hieman liian suurilla kieroksilla ollakseen hiljainen siinä kohtaa, eli humiseen nyt enemmän. Täytyy tiputtaa sen tuulettimen jännitettä seuraaksi ja katsoa missä hiljaisuus ja lämpötilat kohtaavat.
Mittaan lämpötilat erillisellä mittarilla jossa on lämpöanturi pitkän johdon päässä niin sain sen kotelon sisälle. Lähinnä kun noi emolevyn omat antureiden antamat lämpötilat olivat ihan järjettömiä. Esimerkiksi CPU 35 astetta ja emolevy 43 astetta. Joten tulin siihen tulokseen että nuo anturit sijaitsevat piirisarjojen lähellä. Toinen ehkä cpu:n alla ja toinen emolevyn piirisarjan lähellä. Ei muuten ole mitään järkeä että cpu olisi viileämpi kuin kotelon ilma. Huoneen sisälämpötila 25 astetta.
Asia 2:
Minulle on tulossa toinen tietokone jouluksi, siinä on i5 750 prosessori ja sille pitäisi laittaa sellainen vesikupariblokki, kun sellainen löysin romujeni joukosta. Taas ihan harrastuksen vuoksi ajattelin käyttää vesijäähdytystä, kun siihen on riittävästi osia kotona. Tulisi sekin touhu hieman tutummaksi. Katselin sen blokin pohjaa ja se oli hieman likainen ja muutama kevyt naarmu, mutta muuten näyttää ihan hyvältä. Joten se pitäisi kai kevyesti hioa sileäksi jollain, hiomapaperilla?
Kuva blokista tuossa:
Sitten vielä, että mistä tietää kuinka voimakkaasti puristaa tuon vesiblokin kiinnitykset tuon prosesessorin päällä asennuksessa?
Viimeinen muokkaaja Silent; 20.11.09 19:55.
Syy: Päivitystä
Vanhojen tahnojen poistoon on hyväksi todettu kynsilakanpoistoaine (asetoni) ja pumpulituppo. Noinkin vanhan tahnan poistoon ei riitä pelkkä käsipaperi. Korjatkaa joku jos olen väärässä.
Hiomisesta en osaa sanoa muuta kuin että eiköhän Mugen 2 pietä sen P4:en suht viileänä ilmanki hiomista
Murot on ilmesesti hioneet noita prossujansa 800-karheuksisella vesihiomapaperilla.
Tuli sitten itsekin vähän askarreltua kun E8500 HS oli aika käppyrä. En tiedä miten lämpöihin vaikutti, kun vaihdoin operaation yhteydessä jäähyn. 180, 800, 1200 papereilla hioin ja lopuksi vielä tahnalla. Hyvä ja suora tuli. Aikaa meni ehkä puoli tuntia.
Jäähdyttimen pohja olikin (onneksi) oikein sileä ja suora jo valmiiksi ettei sille tarvinnut tehdä mitään. Scytche Orochi siis kyseessä.
Passiivisena lämmöt pysyy idlessä alle 40°C ja rasituksessa alle 70°C. Kelloina 9,5x421 MHz ja jännitteenä 1,21 V.
Vanhojen tahnojen poistoon on hyväksi todettu kynsilakanpoistoaine (asetoni) ja pumpulituppo. Noinkin vanhan tahnan poistoon ei riitä pelkkä käsipaperi. Korjatkaa joku jos olen väärässä.
Hiomisesta en osaa sanoa muuta kuin että eiköhän Mugen 2 pietä sen P4:en suht viileänä ilmanki hiomista
Murot on ilmesesti hioneet noita prossujansa 800-karheuksisella vesihiomapaperilla.
nykyiset kynsilakanpoistoaineet ei sisällä asetonia ja niissä saattaa olla jotai "hoitavia öljyjä" mutta hyvin on täällä toiminu ku muutakaa ole ollut
kai tuohonkin olisi parempia aineita esim. rasvanpoistoaine(wurth)
Ja eihän hs:n sisällä kai ole kuin prossuydin/ytimet? Ei siis mitään pintaliitoksia tms.. 3 kpl S775 prossuja tullu vuosien varrella hiottua eikä yhdenkään kanssa ole ongelmia ollu.
___________________________________
Intel C2D E6400 @ 2.75GHz | Asus P5KPL-AM EPU | Asus 8800GTS 320MB @ 660/1566/1030 | 4GB HyperX 1066MHz | Samsung P80 160GB | Jyväskylän tienoilla majaillaan. | Asiaa vai? r9700pro at mbnet piste fi
Morjesta..
Tossa kaverin kanssa komponentteja vaihdellessa kulkeutui E5200:n, joka on hyväkulkunen yksilö, mutta siinä ongelmaksi muodostuu toinen ydin, joka on selkeästi HS:tä irti.
Idlessä vakiona Core 0 on ~29 asteessa, mutta Core 1 huitelee 37 asteessa jatkuvasti.
Jäähyn virkaa toimittaa Cooler Masterin hyper 212 plus.
Takuuta kivellä olis, mutta kun tämä yksilö kulkee kalliovakaana 4.45 GHz, niin ei raaskis sitä takuuseenkaan heittää, kun suurella todenäköisyydellä ei yhtä hyvä kulkusta yksilöä itelle satu..
Mitenkähä siis mahtais HS:n hiominen vaikuttaa jäähtymiseen, varmasti helpottais jäähtymistä, mutta miten lie vaikuittais ytimien lämpötilaeroon..?
Eli lyhyesti, takuuseen, jolloin ei lieneen samoille kelloille pääsis, vaikko hionta, jolloin sais edes hippasen lämpöjä alemmas?
___________________________________
Tietokoneen tuunailiat ja kellottajaurpot
"Vittu tää mun GeForceRadeon XXX9000 GIGAuLTRA pyörittää FieFoxia, Operaa, Mozillaa ja Lynxiä sekä sataa muuta rumaa ja paskaa nörttiselainta aika vitun nopeasti varsinkin nyt, kun laitoin myllyyn uuden hiilihappovesikiertojäähdyttimen! Lisäksi en saa ikinä naista."
-Eniten vituttaa kaikki, Gummerus Kustannus Oy, 2009
En kyllä usko että noin pieni lämpötilaero menee takuuseen,tuo 5-10 asteen ero on ihan yleinen kaikissa prossuissa.
Mitkä on rasituslämmöt?Noilla idle lämmöillä ei ole mitään merkitystä,rasitus lämmöillä taas on.
Itsellä toisessa koneessa on myöskin E5200:n, jossa ytimien lämmöissä ei ole kuin 1-2 asteen erot, joten vertailukohta oli vähän hakusessa.
Samoin myös muissa tuplaydin kivissä ei ole ollut noin suurta heittoa idle lämmöissä.
Luonnollisesti rasituksessa lämpötila ero pienenee, kun irrallinen kuumempana käyvä ydin lämmittää myös viileemmän yksilön.
Aluksi kuumemman ytimen lämpö nousee todella nopeasti, mutta vakiintuu kuumemmalla ytimellä 45-46 asteen välille ja viileämpi taas vaihtelee 39-44 asteen välillä.
Varsin kuumana käyvä yksilö siis on kyseessä..
Kellotettuna pahimmillaan lämmöt ytimissä nousee 4.4GHz:n kelloilla 76:n asteen tietämille ja 4.45 nostaa lämmöt jo 82 asteeseen.
Vertailuna toinen E5200:n, jossa lämmöt ei nouse 4.4:na yli 66:n, vaikka siinä on pienempi ja tehottomampi tuuletin, mutta korkeammat jännitteet..
___________________________________
Tietokoneen tuunailiat ja kellottajaurpot
"Vittu tää mun GeForceRadeon XXX9000 GIGAuLTRA pyörittää FieFoxia, Operaa, Mozillaa ja Lynxiä sekä sataa muuta rumaa ja paskaa nörttiselainta aika vitun nopeasti varsinkin nyt, kun laitoin myllyyn uuden hiilihappovesikiertojäähdyttimen! Lisäksi en saa ikinä naista."
-Eniten vituttaa kaikki, Gummerus Kustannus Oy, 2009
That's it ja shit that.
Marssin bauhaussiin ja ostin parit arkit vesihiomapaaperia.
Saksalaisilla persereijillä ei tosin ollut kuin 1000:n asti paperia, mutta eukko on onneksi teollinen pintakäsittelijä, hoten hionta shaibaa löytyy, jos turhan naarmuseksi uhkaa pinta jäädä.
___________________________________
Tietokoneen tuunailiat ja kellottajaurpot
"Vittu tää mun GeForceRadeon XXX9000 GIGAuLTRA pyörittää FieFoxia, Operaa, Mozillaa ja Lynxiä sekä sataa muuta rumaa ja paskaa nörttiselainta aika vitun nopeasti varsinkin nyt, kun laitoin myllyyn uuden hiilihappovesikiertojäähdyttimen! Lisäksi en saa ikinä naista."
-Eniten vituttaa kaikki, Gummerus Kustannus Oy, 2009
Noniin..
Arvelinkin, että tuskin toivottua vaikutusta löytyy, kun jo lämpöjenkin mukaan toinen core on niin pahasti irti heat spreaderista..
Paska homma, mutta tulipahan tehtyä.
Vakio kelloilla lämmöt laski huikeat kaksi astetta rasituksessa.
Yllättävän vähän siihen nähden, että HS oli jumalattoman kiero, sekä kovera, kaikin puolin, että myöskin sen verta pahasti U:n muotoinen, että ~kahden tunnin 400->600->1000 hiomisenkin jälkeen vastakkaisiin laitoihin jäi noin puolen millin paksuiset nikkeli rannut..
Mutta ans kattoo nyt, jahka toi tahna asettuu, että mikä lopputuleman on.
En nyt kuitenkaan liiemmin harmissani ole, mutta eipä tässä nyt mitään voitonriemuakaan päällä ole.
Tulipahan harrastettua.

Hiominen kannattaa aloittaa ~200 paperilla. Sitten 600 paperia kun kokonaan kuparilla ja tuokin paperi lopulta niin tukossa että muuta ei tarvi, vaan se hioo niin hienosti. Jos muuten ei saa mielenrauhaa niin antaa mennä vaikka vielä 5 eri karkeudella.
No juu, huomasin kyllä, että ois voinu alotella 240:llä, jota myös arkki oli.
Ei noi vesihiomapaperit tukkoon mene, jos niitä käyttää niinkuin niitä on tarkoitettu.
Eli uittaa lämpimässä vedessä niin kauan paperia, kunnes se menee itsestään rullalle.
Sitten pitää paperin pinnan koko ajan märkänä, niin siinä hiottaessa se kupari ja nikkeli pöly siirtyy hioma-alueen laidoille.
Välillä sitten voi huuhdella hanan alla paperista pölyt pois.
Muutenkin kivi liukuu paremmin paperin pinnalla ja kun se paperi ei mene pilalle, niin sen voi käyttää vielä uudestaan.
Taas säästyy rahaa.
___________________________________
Tietokoneen tuunailiat ja kellottajaurpot
"Vittu tää mun GeForceRadeon XXX9000 GIGAuLTRA pyörittää FieFoxia, Operaa, Mozillaa ja Lynxiä sekä sataa muuta rumaa ja paskaa nörttiselainta aika vitun nopeasti varsinkin nyt, kun laitoin myllyyn uuden hiilihappovesikiertojäähdyttimen! Lisäksi en saa ikinä naista."
-Eniten vituttaa kaikki, Gummerus Kustannus Oy, 2009
Tuli itsekin tänään innostuttua ja hiottua oma E6600, paperit 600-800-1000 käytössä ja on se ainakin suorempi kuin mitä oli ennen hiontaa. Lämmötkin vaikutti rasituksessa pysyvän paremmin hollilla, 56 astetta kun Orthos lämmitti molempia ytimiä, kellot 3,2GHz. Vähän kun taas innostuu lisää niin kokeilen mitä tykkää 3,5GHz kelloista
Itse aloittelen 120:llä, niin ei mene koko päivää. 120-400-1200=vartissa valmista.
Tahnalla viimeistelystä ei ole käytännön hyötyä, mutta näyttäähän se pinta valokuvissa hienommalta.