Yksittäinen viesti
Vanha 16.06.11, 20:25   #6164 (linkki)
bexxx
 
Rekisteröitynyt: 03/2006
Viestejä: 362
STS-135: SUKKULAOHJELMAN VIIMEINEN

Viimeinen sukkulalaukaisu tapahtui: 8.7.2011 klo 18.29 suomen aikaa



14-päiväisen mission aikana, Atlantiksen miehistö toimittaa Kansainväliselle avaruusasemalle Raffaello-nimisen, monitarkoituksellisen logistiikkamoduulin joka on täynnä varaosia. Näiden varaosien avulla aseman toiminta pysyy yllä senkin jälkeen kun sukkulat jäävät ansaitulle eläkkeelle.

STS-135-ryhmä suorittaa myös kokeen, jonka avulla demonstroidaan ja testataan työkaluja, teknologioita sekä tekniikoita, joita tarvitaan satelliittien tankkaamiseen vaikka niitä ei olekaan suunniteltu tätä varten. Rikkoutunut ammoniakkipumppu toimitetaan maahan Atlantiksen mukana. Insinöörit haluavat selvittää miksi pumppu rikkoutui jotta tulevaisuuden lennoille olisi mahdollista suunnitella kestävämpi yksilö.

STS-135 on Atlantiksen, sekä NASAn sukkulaohjelman viimeinen lento. NASAn työhevoset ovat 30 vuoden ajan olleet mukana rakentamassa Kansainvälistä avaruusasemaa, ja nyt hallinto onkin siirtämässä katseensa muille kiertoradoille.

-------------------------------

MIEHISTÖ:

Komentaja, Christopher Ferguson (3. avaruuslento)
Pilotti, Douglas Hurley (2. avaruuslento)
Tehtäväspesialisti1, Sandra Magnus (3. avaruuslento)
Tehtäväspesialisti2, Rex Walheim (3. avaruuslento)

-------------------------------

VIDEOT:

- Raffaelloa valmistellaan lentoa varten
- Miehistön haastattelu lennonjohdossa
- Atlantis/ISS-tiimien lähestymissimulaatio
- Miehistön haastattelutilaisuus
- Laukaisuharjoitus ("TCDT")
- Miehistöprofiilit
- Tehtävän yleiskatsaus
- Atlantis sai "lähtöluvan" (lehdistötil.)
- Yksityiskohtainen selostus STS-135-missiosta
- Erilaisia kuvakulmia laukaisusta (SRB cam replays)

-------------------------------

AIKATAULU (LP = Lentopvä , ajat suomen aikoja)

LP1:

8.7 klo 18.26 -> 1. laukaisuyritys Kennedyn avaruuskeskuksesta
8.7 klo 19.30 -> Lehdistötilaisuus (Post launch news conference)
9.7 klo 01.46 -> OMS POD:ien tarkistaminen sukkulan robottikäden avulla
9.7 klo 02.56 -> Atlantis nukkumaan
Flight day 1 highlights / parts: 1 , 2

LP2:

9.7 klo 10.56 -> Atlantis wakey wakey!
9.7 klo 14.01 -> OBSS aktivoidaan
9.7 klo 15.16 -> TPS:n tarkistaminen aloitetaan
9.7 klo 21.00 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
9.7 klo 21.16 -> OBSS deaktivoidaan
9.7 klo 23.00 -> Lehdistötil. (Post MMT briefing)
10.7 klo 02.26 -> Atlantis ZzZzZzZz.....
Flight day 2 highlights

LP3:

10.7 klo 10.26 -> Atlantis herää
10.7 klo 12.31 -> Lähestymisvalmistelut aloitetaan
10.7 klo 15.28 -> Sukkulan moottorit käyntiin (TI-burn)
10.7 klo 16.51 -> Atlantis lentää aseman ympäri, ISSn miehistö kuvaa sukkulaa
10.7 klo 18.06 -> Atlantis/ISS telakoituminen
10.7 klo 19.16 -> Atlantis/ISS luukut auki, tervetuliaisseremonia
10.7 klo 20.30 -> Lehdistötil. (Mission status)
10.7 klo 23.00 -> Lehdistötil. (Post MMT briefing)
11.7 klo 01.56 -> Atlantis nuqn
Flight day 3 highlights

LP4:

11.7 klo 09.56 -> Atl/ISS herää
11.7 klo 12.06 -> Aseman robottikäsi kiinnittyy Raffaelloon
11.7 klo 12.36 -> Raffaello otetaan ulos Atlantiksen rahtitilasta
11.7 klo 13.16 -> Rahdin vaihtoa aseman/Atlantiksen välillä
11.7 klo 13.56 -> Raffaello kiinnitetään Harmonyyn
11.7 klo 16.30 -> Lehdistötil. (Mission status)
11.7 klo 18.26 -> Raffaellon aktivointi aloitetaan
11.7 klo 20.36 -> Raffaello avataan
11.7 klo 23.00 -> Lehdistötil. (Post MMT briefing)
12.7 klo 01.56 -> Atl nugguun
Flight day 4 highlights / parts: 1 , 2

LP5:

12.7 klo 09.56 -> Atl/ISS herää
12.7 klo 12.21 -> Raffaello/ISS tavaroiden vaihtoa
12.7 klo 15.41 -> EVA1 alkaa (Fossum/Garan)
12.7 klo 22.11 -> EVA1 päättyy
12.7 klo 23.30 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
13.7 klo 01.26 -> Atl nukkumatti
Flight day 5 highlights

LP6:

13.7 klo 09.26 -> Atl herätyskello pärähtää
13.7 klo 11.26 -> Raffaello/ISS tavaroiden vaihtoa
13.7 klo 20.01 -> Atl/ISS lehdistötil. (US PAO event)
13.7 klo 00.00 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
14.7 klo 00.26 -> Atl unihiekka
Flight day 6 highlights

LP7:

14.7 klo 08.26 -> Atl herääääääätys
14.7 klo 13.56 -> Lehdistötil. asemalla (US PAO event)
14.7 klo 16.21 -> Lehdistötil. asemalla (US PAO event)
14.7 klo 16.41 -> Atl/ISS vapaa-aika alkaa
14.7 klo 23.26 -> Atl koisaamaan
14.7 klo 00.00 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
Flight day 7 highlights

LP8:

15.7 klo 07.29 -> Atl/ISS ylös sängystä!
15.7 klo 09.39 -> Atl/ISS tavaroiden vaihtoa
15.7 klo 13.44 -> Lehdistötil. asemalla (US PAO event)
15.7 klo 15.04 -> Lehdistötil. asemalla (US PAO event)
15.7 klo 16.24 -> Atl/ISS yhteinen lehdistötil.
15.7 klo 22.29 -> Atl sliiping
15.7 klo 23.00 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
Flight day 8 highlights

LP9:

16.7 klo 06.29 -> Atl/ISS rrrring rrrring
16.7 klo 08.49 -> Rahtausta Raffaellosta
16.7 klo 21.59 -> Atl kuorsaamaan
16.7 klo 22.30 -> Lehdistötil. (Mission status)
Flight day 9 highlights

LP10:

17.7 klo 05.59 -> Atl/ISS komppaniassa herätys!
17.7 klo 08.49 -> Raffaello/ISS rahdin vaihtoa
17.7 klo 16.14 -> Atl vapaa-aika alkaa
17.7 klo 21.29 -> Atl uneksimaan syvällisesti
17.7 klo 22.30 -> Lehdistötil. (Mission status)
Flight day 10 highlights

LP11:

18.7 klo 04.29 -> Atl good mornink
18.7 klo 08.19 -> Raffaello deaktivoidaan
18.7 klo 08.54 -> Raffaellon liitinkäytävä deaktivoidaan
18.7 klo 10.24 -> Raffaellon liitinkäytävän alipaineistus
18.7 klo 13.04 -> Aseman robokäsi kiinnittyy Raffaelloon
18.7 klo 14.19 -> Aseman robokäsi siirtää Raffaellon sukkulan rahtiruumaan
18.7 klo 15.00 -> Lehdistötil. (Mission status briefing)
18.7 klo 16.49 -> Atl/ISS jäähyväiset ja luukut kiinni
18.7 klo 20.59 -> Atl unta pollaan
Flight day 11 highlights

LP12:

19.7 klo 04.59 -> Irtautumispvän herätys
19.7 klo 09.28 -> Atl irtautuu asemasta
19.7 klo 10.27 -> Atl lentää aseman ympäri
19.7 klo 11.18 -> Atl poistuu aseman lähettyviltä (final separation)
19.7 klo 14.30 -> Lehdistötil. (Mission status)
19.7 klo 17.14 -> OBSS:n siirto sukkulan rahtitilaan
19.7 klo 20.00 -> Viimeinen lehdistötilaisuus (Mission Management Team briefing)
19.7 klo 20.59 -> Atl unihiekan eritto
Flight day 12 highlights

LP13:

20.7 klo 04.59 -> Atl kukko kiekaisee!!!
20.7 klo 09.14 -> PICOSA-satelliitin vapauttaminen
20.7 klo 12.54 -> Sukkulaohjelman viimeinen miehistömediahaastattelu
20.7 klo 13.00 -> Viimeinen lehdistötilaisuus (Mission status briefing)
20.7 klo 19.09 -> KU-antenni varastoidaan
20.7 klo 20.59 -> Atl krooooooohhhhh.....

LP14:

21.7 klo 04.59 -> Atl viimeinen kiertorataherätys
21.7 klo 07.54 -> Kiertoradalta poistumisen valmistelut alkaa
21.7 klo 09.13 -> Rahtiluukut suljetaan
21.7 klo 11.53 -> Moottorit käynnistetään (Deorbit burn)
21.7 klo 12.57 -> 1. laskeutumisyritys Kennedyyn



SUKKULA-FAKTAA:

* STS-135 on 135. ja viimeinen sukkulalento. Atlantiksen 33. lento
* 355 ihmistä on lentänyt 852 kertaa 135:ssä sukkulamissiossa STS-1:stä alkaen (laukaisu huhtikuun 12. pvä vuonna 1981)
* Sukkulaohjelmassa on ollut mukana kaikkiaan 16 maata, 14 ihmistä on menettänyt henkensä ohjelmassa
* Viisi sukkulaa ovat yhteensä lentäneet noin 864 miljoonaa kilometriä, STS-135 tuo lisää tähän noin 6,5 miljoonaa km
* N. 2000 koetta on suoritettu sukkulaohjelman aikana, ja alukset ovat telakoituneet kahteen avaruusasemaan: 1994-98 välisenä aikana lennettiin yhdeksän lentoa venäläiselle Mir-avaruusasemalle. STS-135 mukaanlukien, alukset ovat telakoituneet ISSn kanssa yhteensä 37 kertaa
* Sukkulat ovat laskeutuneet 77 kertaa Kennedyyn, Kaliforniassa Edwardsin lentotukikohtaan 54 kertaa ja White Sandsiin, Uuteen-Meksikoon kerran
* Laukaisukonfiguraatiossa, sukkulassa on noin 2,5 miljoonaa liikkuvaa osaa
___________________________________
https://plus.google.com/100137101068176180611

Viimeinen muokkaaja bexxx; 20.07.11 17:46.
  Vastaa lainaten